tiistai 20. lokakuuta 2015

Lontoossa kangaskaupoilla ja kässämessuilla

Pari viikkoa takaperin käväisin Lontoossa Knitting & Stitching Show- kässämessuilla sekä tällä kertaa lisäksi kangas- sekä ompelutarvikekauppojen tarjontaan tutustumassa. Messut oli aivan yhtä mukava tapahtuma kuin viime vuonnakin, kaikenlaista mukavaa oli tarjolla tälläkin kerralla:






 Tilkkutaidetta:







Varmaan jokaisella ompelukonemerkillä oli oma esittelypisteensä, tässä yksi: 
 

Päivä meni kierrellessä, mukaan tarttui kehrättävää Mulperi-silkkiä, 3 metriä iki-ihanaa Amy Butlerin puuvillakangasta, hieman vähemmän keittiö-aiheista puuvillaa sekä tukkupakkaus Framilon-joustonauhaa. Lankaa ei tällä kertaa kerääkään.

Ensimmäisenä matkapäivänä sujahdimme metrolla Walthamstoween, kangaskauppoja oli useita, halvimmillaan kankaiden metrihinta oli 1 -1,5£ (joissakin liikkeissä mitattiin yardeina), tuolta ostin viskoosia (2£/ metri) kun ensin sain tehtyä päätöksen ja valinnan todella runsaasta tarjonnasta.
Ompelutarvikkeita oli tarjolla myös ulkomyynnissä:
 


 Seuraavan päivän retki suuntautui Shadwell´iin: Fabians Haberdashery & Trimmings, kauppa runsaudessaan Karnaluksin luokkaa, saimme vapaasti tutkailla hyllyjen välissä runsasta tarjontaa, matkalaukun sisältö lisääntyi mm neljällä erilaisella taitekuminauhalla sekä nelikulmaisilla ja pyöreillä helmiäisnapeilla, Coatsin 1000 yardin ompelulankapakkaus/ värilajitelma oli ikäväkseni loppunut varastosta tällä kertaa, alla välähdys nauhatarjonnasta:

Osa matkasta tehtiin DLR-paikallisjunalla jonne vaihdettin Tower Hill metroasemalla. Alla juna-aseman sisäänkäynti.


Victoria-metrolinjan vastakkaisessa päässä kuin Walthamstow on Brixton, ilmeisimmin tummaihoisten asuinaluetta, siellä mm. Simply Fabrics,  
 


Sekä värikkäitä puuvillakankaita myyvä, African Queen Fabrics.
Joka myi kankaitaan 5 yardin paloissa sekä värikkäitä reppuja ja kasseja.


 

Paikallinen orkesteri viihdytti kadulla kulkijoita, Brixtonin tihkusateesta bussimatka Piccadilly Circus- pysäkille josta vaihdon jälkeen Paddingtoniin:



Bussilla kulkeminen on helppoa ja huokeanpaa kuin metro, tosin myös hitaanpaa, mutta mikäli ei ole kiirettä saa bussikyydissä hyvän kuvan kaupungista, autoja tulee muutaman minuutin välein ja verkko on kattava. Maksu onnistuu vain joko Oyster-cardilla joita voi ostaa metroasemien automaateilta tai Visitor Oyster Cardilla, jonka voi ostaa netin kautta jo etukäteen ja postitetaan kotiin, käteisellä busseissa ei voi maksaa. Kotiinlähdön koittaessa  saa halutessaan kortille jääneet rahat palautettua metroasemilla olevista automaateista, samaisista joista kortteja voi ostaan ja sille rahaa ladataan. Yksinkertaista ja kätevää.

Vielä yksi kohde on tähän lisäämättä, se on London Trimmings joka sijaitsee Whitechapel metroaseman läheisyydessä, (me hyppäsimme Paddingtonin asemalta Hammersmith & City linen metroon). 


Vaatimattoman näköinen ulkokuori on pettävä, mm. sellaista vetoketjua ei ole olemassakaan mitä noiden ovien takaa ei löydy, kaikenlaisia ja kaiken värisiä nyörinpäitä ja-toppareita ym ym. Tuolta löysin sen lankarulla-värivalikoimankin, Coatsin 24 rullan lajitelma (1000 yard/rulla : n. 940m/rulla) 9£, sen lisäksi sai valita 10 rullaa ihan oman mielen mukaan 6£ hintaan, ompelulankaa nyt on. 
Vielä muutama kuva keskustan kangaskaupoista, kaikki Oxford Streetin läheisyydessä:




Piipahdettaessa Liberty-tavarataloon, jossa on kattava kangas- ja ompelutarvikeosasto, nappasin valokuvan ompelukoneesta joka ei ihan ole makuuni mutta aika erikoinen väritykseltään ja jossain mielessä ihan nättikin, hintaa ja merkkiä en pannut merkille:


Vielä Harrodsille ennen kotiinlähtöä:
Alla Brompton Road
 

Herkkuosastolla:



Ja joulua:
 


Kiitos juuri sinulle kuvamatkaseurasta jos jaksoit koluta kaupoissa väsymättä mukana.

lauantai 3. lokakuuta 2015

Uuden uutukaiset palmikkosukat


Pitkästä aikaa neuloin palmikkosukat.
 
Malli: Buttercup´s Heroes, täältä.
Lanka: Lang Yarns Jawoll superwash (75% villa/ 25% polyamidi, 210m/50g)
Langanmenekki: 70g medium-kokoisiin sukkiin
Puikot: 2,5 
 
Lanka on tuliainen reilun vuoden takaiselta Münchenin matkalta, samaa laatua kotiutui silloin myös sinisenä ja punaisena mutta ne eivät ole vielä muotoutuneet neuleiksi. Maksuton ja kivannäköinen palmikkosukkien ohje on Ravelrystä peräisin. Laitanpa tuohon alle vielä toisenkin kuvan kun niitä vhdoin tuli näpsittyä.
 

 Kiitos jälleen vierailusta blogissani juuri sinulle!