lauantai 28. helmikuuta 2015

Kehrättyä




Olen kehräillyt aina silloin tällöin töiden ja neulomisten välillä, yllä oleva lanka on kehrätty 100%  Polwarth-villasta eikä siinä ole superwash-käsittelyä. Topsissa oli 130g ja sain siitä kolmisäikeiseksi kerrattuna 495m. Kehräsin langan tarkoituksella ohueksi säikeeksi, mutta kuinkas kävikään, kolmisäikeisenäkin ohuesta langasta tuli kylvyn jälkeen huippupehmeää ja pulleaa, valitettavasti kuva ei anna sille ihan oikeutta.


Yläpuolella vielä aloittamaton villatopsi. Toinen samainen villa on jo aloitettuna rukilla yrityksenä saada samanvahvuista lankaa toinenkin vyyhdillinen, mitä niistä sitten aikanaan valmistuu, sitä ei tiedä vielä kukaan.

Toinen, jo joku aika taaksepäin työstetty villa näytti ennen kehräämistä tältä:



Artist´s Palette Yarnsin Merino superwash 75%/Nylon 25%, kerrattu kolmisäikeiseksi, tarkoituksella vähän tiukkakierteiseksi sukkalangaksi. Värikin aivan ihastuttava: Honey Rose. Sain tästä sadasta grammasta villaa aikaiseksi 285m sukkalankaa.

 Valmiissa langassa värit vähän hajaantuivat vaikka yritin säilyttää selkeät värijuoksut kertausvaiheessa. 

Tämä taas tällä kertaa. Mukavaa että vierailit sivullani, aurinkoista maaliskuuta!

torstai 26. helmikuuta 2015

Pöllöt


Malli: Horatio and Oren, täältä.
Lanka: Gjestal Maija, tumma violetti sekä valkoinen
Puikot: 3
Langanmenekki: noin 50g yhteensä, lapsen lapasiin.

Jouduin viime viikonloppuna tekemään pikaisesti pojan 8-vuotiaalle tyttärelle pöllö-lapaset. Lapsukainen soitti ja kertoi että kaverilla on niin kivat "pöllönnaama-lapaset", ne on kivat, hänkin tahtoisi.
Otin mallista kuvan puhelimen kameralla ja lähetin viestinä että tällaisetko? Vastaus tuli: "Ne on tosi söpöt ja hienot".  Laittelin lauantai-iltana työn puikoille ja päättelin langat maanantaina, tiistaina postiin pipon kanssa.  

Ohjeessa on kaavio sekä aikuisten että lasten lapasiin, tosin ohuemmasta langasta kuin Maija joten jouduin turvautumaan Novitan lapasmittoihin Nalle langasta joka vastaa Gjestalin Maijaa paksuudeltaan sekä myös koostumukseltaankin.

Mukavaa alkavaa viikonloppua ja kiitos vierailusta blogissani.



tiistai 24. helmikuuta 2015

Vielä pipoja

 Taas pipo päivitys, toivottavasti ette kyllästy.
Malli: Ridge Hat, täältä.
Lanka: Mini sport Fine Knitting, (100% Villa, 50g/119m)
Väri: 227
Puikot: 3,5 ja 4.
Langanmenekki: 55g

Neuloin tämän kivan palmikkopipon lapsenlapselleni, tuolla mallisuunnittelijalla on useita todella kauniita ohjeita pipoihin, tämä niistä vain yksi. Lanka on muutama vuosi sitten ostettu Osakan matkalta ja sopi tähän mainiosti, suunnitteilla on pipon seuraksi  violetti/valkoiset kirjoneulelapaset.

 

Seuraavana perus-nyppypipo:


Lanka: Luomu-Puffa DK (100% Luomumerinovilla, 100g/225m)
Väri: Lomataivas
Puikot: 3,5 ja 4
Langanmenekki: 60g

Kiitos jälleen vierailusta blogissani!

lauantai 21. helmikuuta 2015

Kevään vihreää




Mielessäni ajattelin että tässä ovat vuoden ensimmäiset neulotut sukat mutta ei olekaan vaan toiset ja niin keväisen vihreät.

Malli: Leaflink, täältä
Lanka: Knitlob´s Lair Väinämöinen (75% villa/25% polyamidi, 100g/400m)
Väri: Salaatti
Puikot: 2,5
Langanmenekki: 1 vyyhti.


Niin ihana sukkamalli ja niin ihana ohjekin, tällaiset täytyy tehdä vielä toiset! Sukat on aloitettu varpaista vähän erilailla kuin miten olen tavanomaisesti aloitellut, tuo ihana lehtipalmikko neulotaan vain sukan etuosaan ja pohkeenpuolella oikeaa.

 Sukan suuhun joustinneuletta 3 oikein, 3 nurin ja lopuksi neljän silmukan I-cord päättely
Kylläpä oli kiva neule!

Kiitokset kun vierailit ja mukavaa viikonloppua juuri sinulle!

tiistai 17. helmikuuta 2015

Pääasioita


Tämä pipo on neulottu ulkomuistista, näin neuletapaamisessa ystävällä Hedda-pipon, pipo näytti mukavalta palmikoineen ja nyppyineen. Illalla myöhemmin muistelin mallia ja kaivelin palmikon kaaviota japanista ostetusta mallikirjasta.
 
Lanka: Cascade 220 Heathers, 100g/200m, 100% villa.
Väri: Purple jewel heather
Puikot: nro 4 joustimeen ja nro 5 palmikkoon.
Langanmenekki: 80g
 
Ystäväni myötävaikutuksella sain myös tuon alkuperäisen ohjeen jonka mukaan neuloinkin seuraavan pipon:
 
 
Malli: Hedda, täältä.
Lanka: Cascade 220 Heathers, väri 2428
Puikot: 4 ja 5
Langanmenekki: 80g

Pipo neulottu ohjeen mukaan ainoastaan kaaviossa palmikon kierto vaihtui joka toisessa sileässä välissä mutta mun versiossa ne on aloitettu aina samalla kerroksella. Kamalasti en mennyt metsään tuossa omassakaan versiossa, palmikko oli hitusen erilainen ja nypyt tein vähän eritavalla kuin alkuperäisessä ohjeessa.

Mukava malli, nopea neulottava ja nätti lopputulos.

Kolmas pipo:
 

Malli omasta päästä, olen tällä samaisella "suurinpiirtein" ohjeella tehnyt useamman version, nyppykuvion taitaa olla jokaisessa vähän erilainen.
 
Lanka: Cascade Yarns 220 Superwash Sport 
Väri: 900 Charcoal
Langanmenekki: 50g
Puikot: 3,5 ja 4,5.
 
Tämän päähineen neuloin jo viime vuoden puolella, liitin sen tähän päivitykseen sopivasti noiden kahden kanssa.
 
Kiitos vierailusta ja mukavia kevätpäiviä!
 
 
 

lauantai 14. helmikuuta 2015

Cassista

Omasta kehräämästä Shetlannin villasta aikani kuluksi neuloin Cassis-huivin, huivi on kapeahko ja kaulaliinamainen ja simppeli malli sopii hyvin omaan kehräämääni lankaan.
 
 Malli: Cassis shawlette, täältä.
Lanka: Shetland wool, 360m/100g, 
Väri: Hound. 
Puikko: 3.75
 
Huivissa neulotaan ensin tuo pitsinen reunakaitale ja sen jälkeen reunasta silmukoidaan varsinainen huiviosa jota neulotaan aina oikein neuleena lyhennetyin kerroksin. Lankani riitti tähän sopivasti, jäljelle jäin noin 4m pätkä.
 
 
 Tästä lähdettiin liikkeelle:
 
 
 Ja lanka:

 Kiitos jälleen kun vierailit täällä. Mukavaa viikonloppua juuri sinulle!

torstai 12. helmikuuta 2015

Tumput


Intouduin neulomaan lapasia paksuista langantähteistä.
 Malli: Kuplat, täältä.  
Langat: Cascade 220 (punainen) väri 8415, menekki 38g
Lila: Hjertegarn Lima väri 1820, menekki 40g
Sukkapuikot: nro 4




Samalla ohjeella tehty toisetkin Kuplat joihin käytetty molempina lankoina Hjertegarn Limaa, lilan lisäksi kellanvihreää, sävy 3726, käytetty samaa puikkokoa.

Pakkasin tumput laatikkoon odottelemaan satunnaista lahjatarvetta, pääsin ihan mukavasti eroon pienistä määristä juuri noihin sopivia lankoja.

Kiitoksia vierailusta blogissani ja mukavaa helmikuuta!