keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Rosette


Malli: Rosette (Kunststricken Shöne alte Blütenmuster, Herbert Niebling)
Lanka: Coats Julia (100% merseroitu puuvilla, 100g/600m)
Puikot: 2
Langanmenekki: 16g
Koko: halkaisija 29 cm
 
Yllättäen toinenkin päivitys vielä heinäkuulle, siivosin eilen lankakomeroani ja löysin puolikkaan keränlopun tuota roosan väristä virkkauslankaa ja aloittelin kokeilemaan pikkuliinan ohjetta viimeisimmästä hankkimastani ohjekansiosta. Liina valmistuikin pikavauhtia, kiitos helpon ohjeen, tulos on nyt tuossa yllä, tosin en tuota pikkuista pingottanut vaikka olisi ehkä luonut siihen vähän ryhtiä eivätkä nuo päättelykerroksen ketjusilmukkalenkin näyttäisi noin "löysiltä".

Liinojen tikuttelu puuvillalangasta onkin oikeaa kesätyötä, sitä voi tehdä vaikka terassilla istuskellen eikä lanka takerru sormiin. Yksi ikuisuusprojekti on kesken jota olen myös aina silloin tällöin työstänyt:
 

 Tuo keltainen kasa on muodostumassa myös pöytäliinaksi, meneillään on kerros 229 ja loppuun on vielä matkaa yli sata kerrosta, silmukoita tällä hetkellä puikolla noin 1500. Väri on aika mörkki mutta ajatuksena on valmis liina aikanaan liottaa Klorillissa värin haalentamiseksi, mutta se sitten joskus.

Kiitos kaikille sivulla vierailijoille jälleen kerran ja mukavaa alkavaa elokuuta!

11 kommenttia:

  1. Ihania liinoja, aivan käsittämättömän upeita!
    1500 silmukkaa/kerros aivan pyörryttää...

    VastaaPoista
  2. Ihana liina. Tuollaiset ikuisuus projektit voi viedä yllättävän paljon aikaa, välillä voi innostua tekemään paljonkin ja välillä ei innosta yhtään :)

    VastaaPoista
  3. Kyllä sinun käsillä tuotetaan upeita pitsiliinoja.

    VastaaPoista
  4. Kun luin tuon silmukkamäärän, meni aivan pökerryksiin. Huh kauheeta!

    VastaaPoista
  5. Kivoja malleja oot taas neulonu. Mä jämähdin tekemään saman mallin uudestaan (Tove-malli). Josko seuraavan sitt erilaisen. Sulla on kiva mallikirja, vaan en hanki ku mun kirjasta on vielä monen monta neulomatta.

    VastaaPoista
  6. Taas niin kaunis neulottu liina. Sinä se ossaat. Olen täällä nauttinut katsellen toinen toistaan viehättävämpiä pitsiliinoja.

    VastaaPoista
  7. Mielenkiinnolla jään odottamaan minkälainen liina tuosta keltaisesta kasasta kuoriutuu ;) En uskalla edes ajatella noin ison liinan aloittamista...

    VastaaPoista
  8. Voi valtavaa mitä ihanaa teet. Ja tuollainen määrä silmukoita. Kauanko menee yhden kerroksen kutomiseen? Hieno on myös Rosette.

    VastaaPoista
  9. Kaunis liina tämäkin.. Varmasti tuo tuloillaan olevakin on kaunis ja iso =))

    VastaaPoista
  10. Oi, miten kaunis samoin Veronika alempana.

    VastaaPoista