sunnuntai 25. elokuuta 2013

Postikorttiterveisiä Madeiralta


Äkkilähtö viikoksi lämpimälle Madeiran saarelle, kerta oli ensimmäinen tähän kohteeseen ja saattaa olla ettei jäänyt viimeiseksi. Saari oli todellain kaunis ja siisti, vaikka olikin vuoden kuumin aika, joka päivä lämpötila ylitti +30, niin vehreyttä sekä kukkivia kasveja ja puita oli paljon.  Hotellimme Jardins d'Ajuda sijaitsi noin 3,5 km päässä Funchalin keskustasta eli mukavan matkan päässä alamäkeen mennessä ja takaisin kulku olikin hiukan nousujohteista, hotellista oli ilmainen kuljetus keskustaan mutta otimme matkan kuntoiluna mitä tehosti vielä melkoinen lämpötila.
Yhden päivän vietimme vuoristossa levadakävelyllä, reitiltä pääsikin mukavasti ihailemaan maaseudun kauniita maisemia sekä terassiviljelmiä.


Seuraavaksi kuvia tuon kävelyreitin varrelta:













 Tähän loppuun vielä kuvakertomus matkalta hotellista Funchalin keskustaan:




















Ruoka oli hyvää ja hinnat huokeat verrattuna mm Kreikkaan, laukut on jo purettu ja kesälomasta jäljellä puolitoista viikkoa, ja tällä hetkellä aurinko paistaa lämpimästi täälläkin.

13 kommenttia:

  1. Ihan samoja oot reissussa kuvannut kuin minäkin viime marraskuussa. Hieno paikka ja sinne tekisi mieli uudelleen.

    VastaaPoista
  2. Madeira on kaunis! Itse tosin oon ollut siellä yli 20 vuotta sitten - apua - aika kuluu niin nopsaa. Mukavaa lomanjatkoa sinulle, varmaan vähän jo kehräät?

    VastaaPoista
  3. Oikea kukkain paratiisi! Upeita kuvia <3

    VastaaPoista
  4. Voi! Ihan tuli ikävä takasin Madeiralle. Vanhaa herraa saari hieman ahdisti, koska hän joutui milloin minkäkin kukkapuskan vierellä poseeraamaan. Minut se kuvasi piikikkään kaktuksen kanssa...

    VastaaPoista
  5. Mukava matkakertomus kuvien muodossa. Olet kuvannut upeita kuvia.

    VastaaPoista
  6. Kiitos matkakuvista, kaunista on!

    VastaaPoista
  7. Oi kun ihania kuvia madeirasta,muutama paikka tutun näköista olen 2 kertaa käynyt ,tykkäsin kovasti.Huomasin olet myös Kotkasta niin kuin minäkin:)

    VastaaPoista
  8. Kiva katsella matkakuviasi. Kerran mekin ollaan Madeiralla käyty.Siellä on kyllä valtavasti kukkia ja kauniita puutarhojakin löytyy.

    VastaaPoista
  9. Madeira on tosiaan huikean kaunis paikka. Eniten kuitenkin kaipaan niitä paikallisia kalaruokia, missään muualla ei niin hyviä saa♥

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia, olin niiden myötä mukana matkalla.

    VastaaPoista
  11. Madeiralle teksi minunkin mieli mennä vaeltamaan.
    En ole siellä käynyt.
    Kiitos matkakuvista.

    VastaaPoista