keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pariisissa


Teimme miehen kanssa reilu viikko sitten muutaman päivän matkan kauniiseen marraskuiseen Pariisiin. Pääasiassa vain ostoksilla jo hiukan joulua silmällä pitäen. Ensimmäinen valokuva on heti tavaratalosta, Galeries Lafayette. 
 
 
Loistokas ja hieno, jouluosastoa ei varsinaisesti ollut mutta joulukoristettuja eri osastot olivat. Herkkuosastokin oli ihana mutta kaikenlainen valokuvaaminen oli kiellettyä.
 
Alla valokuvat Printemps tavaratalon animoiduista jouluikkunoista.
 


 Lähestyvä joulun aika ei juuri katukuvassa tuntunut.
 

 Orvokin taimia ja tulppaanin sipuleita oli myynnissä rintarinnan.
 









 
Niin kuin kuvista voi todeta Pariisi on syksylläkin niin ihana, kaiken kruunasi upeat ilmat koko matkan ajan, lämpötilat olivat noin 14 asteen luokkaa. Liikkuminen kaupungilla ja metrossa oli niin vaivatonta, kesän turistipaljous oli tipo tiessään lentokenttäjunakin lentokentältä kaupunkiin lähes tyhjillään. Soitannollista viihdykettä järjesti alla olevan kuvan miekkonen.

 
Kiitos sinulle vierailusta blogissani!

5 kommenttia:

  1. Ah, Pariisi, sinne pitää päästä uudelleen. Onneksi voi edes katsella kuvia toisten reissusta, kiitos!

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia, Pariisi on kiva lomakohde! :)

    VastaaPoista
  3. Upea Pariisi! Mukava nähdä sieltä kuvia! Ystäväni M (20 v) on siellä parhaillaan au-pairina, en vain uskaltanut yksin sinne lähteä, mutta ehkä vielä joskus...

    VastaaPoista
  4. Olenkin jo muutaman viikon ollut vailla mukavaa matkaa. Nyt sen tei ja vielä hyvässä seurassa ;)

    VastaaPoista