maanantai 20. huhtikuuta 2015

Matkalla maaliskuussa

Maaliskuussa teimme puolison kanssa lähes kolmen viikon matkan josta vietimme ensin kolme vuorokautta New Yorkissa ja sieltä Floridan kautta suuntasimme Karibian merelle risteilemään kahdeksitoista päiväksi. Kolme vuorokautta "nykissä" oli pikkuruinen pintaraapaisu tuohon kaupunkiin, olimme etukäteen suunnitelleet että kävisimme katsomassa musikaalin The book of mormon mutta emme ehtineet kiireisen aikataulun vuoksi, kysymyksessä oli ns. ryhmämatka joten mielenkiintoista ohjelmaa olikin joka päivälle josta mieleenpainuvin oli käynti YK:n päämajassa.

Tässä kuva iltasella hotellihuoneen ikkunasta 41 krs. Vietimme kolme yötä Crowne Plaza-hotellissa aivan Times Squaren vieressä.
Muutama kuva kaupungilta ja YK:sta:































Niin ja vielä tuohon tuo Hard Rock Cafe jossa aina käydään jos vain paikkakunnalla on.

Neljäntenä matkapäivänä lensimme Newarkin kentältä Fort Lauderdaleen Floridaan jossa majoituimme Sonesta-hotelliin yhdeksi yöksi.


Ihana aurinkoinen Florida. Juuri ehdittiin tässä sillan ylitse kun tapahtui seuraavaa:






Ei ihan pikkuisia veneitä täällä.
Viidentenä matkapäivänä alkoi sitten risteily.

 Tuo tuossa oli meidän kotimme 12 vuorokautta, ja tuo meidän huone:
Laivaan sisäänkirjautuminen sujui jonottamatta, sentään matkustajia oli noin 2700, ei minkäänlaista Tallinnanlaivojen tungosta, etuilua tai ruuhkaa. Reilu viikko ennen matkaa tuli sähköposti laivayhtiöstä jossa ilmoitettiin että meidän sisäänkirjaus aika terminaalissa on klo 12.00 - 12.30. Samaisena päivänä matkaan lähdettiin klo 16.30 kohti Karibian kirkkaita vesiä. 
Koko matkan ajan meillä oli samat hyttipalvelijat sekä päivällisellä aina sama pöytä ja sama henkilökunta.




Seuraava päivä kului merellä, matkan seitsemäntenä päivänä saavuimme Cayman-saarille Georgetowniin, laiva jäi ankkuriin sataman edustalle kuljetus maihin tapahtui yhteysaluksilla:


 


Tässä tapauksessa nuo yhteysalukset olivat omia pelastusveneitä joihin kerralla mahtui 200 henkilöä. 
Viisi muutakin risteilijää redillä.








Ja tietty Hard Rock Cafe:


Yhteysalusta odotellessa laivayhtiö tarjosi varjoa ja viileitä virvokkeita.

Kahdeksannen matkapäivän vietimme merellä aurinkoa ottaen ja yhdeksäntenä aamuna olimmekin jo Cartagenassa Kolumbiassa:









Kaikki Kolumbian missit on tallennettu katukiveykseen Cartagenassa:

Laivamatka jatkui klo 18 kohti Panamaa ja Colonia:


Colonista jatkoimme heti aamusta Mirafloresin sululle, Panaman kanavalle:



Pari tuntia seurailimme tätä ihmeellistä rakennelmaa ja suuntasimme Panama Cityyn:






Melkein kuin Dubaissa mutta kuitenkin Panamasta:
Uutta ja vanhaa Panama Cityä.

Klo 18 matkamme jatkui kohti Costa Ricaa ja Puerto Limonia:


 
Sunnuntaiaamun rauhaa pääkadulla








Kahdestoista matkapäivä, maanantai, merellä.
Tiistaina kolmantenatoista matkapäivänä saavuimme aiemmin Brittiläisenä Hondurasina tunnettuun Belizeen:


 Ja Belize Cityyn: emme päässeet lähellekään satamaan laajojen koralliriuttojen vuoksi joten 45 minuutin matka maihin hoidettiin yhteysaluksilla jotka jo hyvissä ajoin olivat valmiina:


Retkibussi jossa oli "ilmastointi", lämpötila ulkona +37.




Paluumatkaa odotellen:

Sinne jäi Belize City.
Keskiviikkona 14. matkapäivä klo 8 laiva saapui Meksikoon Cozumelin saarelle.







Viimeisen risteilypäivän, torstain, nautimme jälleen merellä olosta ja perjantaiaamuna saavuimme Forth Lauderdaleen Floridaan. Vietimme seuraavan yön hotellissa, lauantaina alkoi pitkä kotimatka Miamista Frankfurtin kautta Helsinkiin. 
Risteilijä oli Amerikkalaisen Celebrity Cruises yhtiön Equinox, 
kaikki oli täydellistä, ruoat, palvelut, hyvin suunniteltu sekä toteutettu.

Mukavaa jos jaksoit olla mukana, valokuvia matkalta kertyi noin tuhatkunta tähän on valittu muutamia, eikä varmaan edes parhaita.

Mukavaa huhtikuun loppua juuri sinulle! 

8 kommenttia:

  1. Upeita kuvia matkastanne, noita oli ihana katsella kiitos:)

    VastaaPoista
  2. Upea matka ja upeita kuvia! Kyllä näitte taas paljon kauniita paikkoja! =)

    VastaaPoista
  3. Todella hienoja maisemia ja varmasti matkakin oli aika upea.

    VastaaPoista
  4. Upea matkakuvaus ja varmaan ihana kokemus.

    VastaaPoista
  5. Vau,upeita kuvia,niiden mukana mäkin pääsin melkein risteilylle,kiitos.

    VastaaPoista
  6. Onpa ollut huikea matka. Hienoja kuvia ja hyvä matkakertomus.

    VastaaPoista
  7. Sitä oon sitten liesuttu paatilla ympäri meriä ja mantuja! Etkä oottanut minua mukaan... en o le uhtään kade, eeeeeeeeen.......

    VastaaPoista
  8. Kiitos mukavista kuvista ja kertomuksesta. Hyvää keväänjatkoa kaimalle :)

    VastaaPoista