keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Pätkishaalari

Hupsista, yllättäen onkin jo syyskuun viimeinen päivä, viimeisestä päivityksestä on aikaa hurahtanut ihan huomaamatta. Käsityörintamalla ei kuitenkaan ole ollut hiljaista, viimeisimmäksi valmistui toiveista toteutettu "Pätkishaalari" lähipiirin vauvalle:





Haalari on kokoa 80cm ja neulottu Novitan 7 veljestä langasta, lankaa kului yhteensä 375g, sileällä neuleella puikot 4,5 ja resoreissa 3,5. Toiveena oli että Pirkan Pätkisnutun ohjetta mukaeltaisiin haalariin. Haalarin ohje on otettu Dropsilta, täältä.




Haalari on jo matkannut käyttäjälleen ilmojen viilenemisen myötä.

Seuraavassa päivityksessä pääosaa näyttelevät sukat jotka nekin ovat olleet valmiina jo muutaman päivän odottelemassa kuvaamista.

Mukavaa alkanutta syksyä juurikin sinulle!

7 kommenttia: