keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Siksakkia


Oi ja voi miten tekee taas mieli olla epäkohtelias ja laittaa kuva vain takapuolelta.
Tässä Annan suunnittelema liivi, Zigzag-wrap, ohje täältä, käytin tähän omia aiemmin kehräämiäni shetlannin villoja. Helppo ja yksinkertainen malli joka neulotaan sivusta yhtenä kappaleena, tein ohjeeseen yhden pitsiraidan lisää jotta saisin langan kulutettua loppuun ja liiviin hiukan lisää pituutta. Puikot taisivat olla kokoa 3,5. Täytyy muistella koska liivi on ollut vaatehuoneessa valmiina jo hetken aikaa ja tänään sain miehen suostuteltua kameran käyttöön.  Esittelemättä on vielä Allhempistä neulottu jakkukin joka on valmistunut jo reilusti ennen tätä, mutta siitä sitten lisää kun saan sen kuvattua ja liitettyä tänne.




Tämä kuva ei kyllä juurikaan hurraata huuda mutta liivin idea siitä toivottavasti näkyy, vaaleampisävyinen paita liivin alla olisi kuvaajankin mielestä "tuonut neuleen pintaa vähän enemmän esiin", asiantuntemuksella, luonnollisesti. 
Saattaa olla että seuraavaan päivitykseen tulee jo sunnuntaina valmistunut "testineulevillatakki" josta vielä napit puuttuvat eli omista varastoista  ei sopivia löytynyt joten on lähdettävä kaupoille niitä hommailemaan.

Tuohon alle vielä kuva omasta kehräyksestä, maanantai-iltana sain sen vihdoin rullalta vyyhditettyä ja pesuun, nyt kuvattu:


 Wensleydale, 590m/100g. 190g yhteensä, yksisäikeinen lanka joka ilmiselvästi palaa halusta neuloutua huiviksi.

Mukavaa jälleen että viitsit pistäytyä täällä!

13 kommenttia:

  1. Onpas kaunis liivi! Tykkään kauluksen käänteistä.

    VastaaPoista
  2. On hieno liivi ja käytännöllinen. Tuo huivilanka on herkullinen ja kuin luotu pitsiin.

    VastaaPoista
  3. Kaunis liivi ja oi, mitä lankaa!

    VastaaPoista
  4. oi oi, ihan kuola valuu tuota lankaa katsellessa ;)
    Liivisi on hieno, väri aikas mahtava ..

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana villis. Ja tuo lanka on upea niin väreiltään kuin muutenkin. Ihan tekis mieli koskee siihen ja alkaa kutoa.

    VastaaPoista
  6. Tuo on hyvä malli, ja itse ainakin olen kovasti tykästynyt omaan Zigzagiini, se on mukava päälläkin. ;o)

    VastaaPoista
  7. Tyylikäs liivi ja hienoa kehrättyä lankaa.

    VastaaPoista
  8. Näyttää niin tyylikkäältä! Sama malli on itsellänikin mielen päällä.

    VastaaPoista
  9. Lankasi on tosi ihanan näköistä. Niin tumma tuo liivin kuva ettei siitä oikein ota selvää, mutta sinut tuntien se on varmaan kaunis.

    VastaaPoista