perjantai 3. heinäkuuta 2015

Itävallassa

Päivälleen kuukausi sitten eli 3.6 lähdimme Arjan kanssa viikon matkalle Itävallan Wieniin, muutamia kuvia helteisestä matkakohteesta sekä yhden päivän piipahdukselta Slovakiaan, Bratislavaan. 



Heti tässä aluksi kaupunkikuvaa läheltä majapaikkaamme, meillä oli jo etukäteen ostettu netin kautta liput Volks Operiin LaTraviataan, oopperatalo ei sijainnut majapaikastamme kaukanakaan - ihan kävelymatkan päässä, etukäteen vain tsekkasimme reitin kuinka paljon aikaa kuluu.


Näytöstä odotellessa, nappasin kuvan, voitte todeta ettemme istuneet ihan etupenkissä, paikat olivat itse asiassa erinomaiset.

Jäätelöä Mariahilferstrabella.
Kahvit Demelillä:

Herkkuja konditorian myymälässä ja iki-ihana kakkuvitriini:
 







Yhden päivän käytimme vierailulla Schönbrunnin linnaan ja eläintarhaan, kuvista pystyttekin päättelemään että olikin kuuma päivä.












Kauniit näkymät kun jaksoi taivaltaa tuonne ylös tuossa helteessä!
Ja sitten piipahdus eläintarhaan:
 





Jääkarhustakin vilaus.
 Etukäteen oli ostettu liput myös Espanjalaisen ratsastuskoulun, joka on kuuluisa Lipizza-hevosistaan, näytökseen. Näytöksen aikana ei saanut ottaa valokuvia, muutama kuva kauniista tilasta ennen heppojen tuloa.

 

 



Samana päivänä kävimme myös Mozart Housessa sekä Leopold Museumissa missä oli Schielen ja Klimtín näyttelyt.

Toiseksi viimeisenä varsinaisena lomapäivänä kipaisimme Slovakian Bratislavaan, matkan erinomaiseen sujuvuuteen vaikutti yhtiö nimeltä Twin City Liner. Matka suuntaansa kesti parisen tuntia ja mukava oli katsella näkymiä Tonavalla.
Muutama kuva Bratislavan vanhasta kaupunginosasta missä ilma ei suinkaan viilentynyt vaan mittari näytti +34.
 









 

Paluumatkalla Wieniin vastaan tuli hotellilaiva:
 

Näkymä Tonavalla:
 

Vielä oli yksi kokonainen päivä aikaa ja sen kulutimme osaksi Praterin huvipuistossa:

 
Ensin pienoismallit ja sitten vasta laitteeseen:
 










Kiitos kun jaksoit mukana tuolla helteisellä kuvamatkalla!

3 kommenttia:

  1. Kivoja matkakuvia! Kyllä matkailu on vaan mukavaa :).

    VastaaPoista
  2. Kiva näitä matkakuvia on katsella kun itse ei ole päässyt noissa maissa koskaan käymään. Nuorempi tyttöni on jossain tuolla päin 18 vrk:n reissulla matkaten junilla ja busseilla, reppureissaaja.

    VastaaPoista
  3. Wienissä olen ollut viisi tuntia, kun piti vaihtaa junaa. Mieleeni jäi suklaa! Bratislavan matkasta olen haaveillut jo jonkin tovin, mutta herra sen kun jahkailee ;)

    VastaaPoista