sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Postikorttiterveisiä Etelä Koreasta


Pari viikkoa sitten kotiuduin Etelä Korean Seoulista, laitan muutaman kuvan matkastani.
 
  Lämpötila oli plussan puolella, lähellä nollaa, yhtenä päivänä pakkasen puolella ja hiutaloi jopa hiukan lunta, mikä oli siellä epätavallista. 

Seuraavat kuvat ovat Gwangjang Marketista josta löytyi melkein mitä tahansa, vaatteita, kankaita, Hambogeja, kaikenlaisia ompelutarvikkeita mm.   
 


Pitsiä, kaiken värisiä ja levyisiä ja niin kauniisti esillä:
 
Ja tietty myös ruokatarvikkeita ja valmista ruokaa:

Vielä kävimme Dongdaemun shopping centerissä joka muodostui viidestä eri rakennuksesta joissa kussakin oli monta kerrosta, suurimmaksi osaksi erilaisia kangaskauppiaita osalla myytävät artikkelit pakalla ja osalla kangasnäytteet ja jos halusi niistä jotakin niin se oli noudettavissa seuraavana päivänä, tuohon en alkanut, tokkopa olisin edes löytänyt samalle myyjälle takaisin paikka oli kuin kuhiseva muurahaispesä täynnä ihmisiä ja toinen toisissaan, kylki kyljessä myyntikojuja, tosin kaikki numeroituja ettei tuo löytäminen tietysti ihan toivotonta olisi ollut ja ihmiset siellä ystävällisiä ja auttavaisia vaikka englanninkielen taito jossain aivan olematon.





 Vielä muutama iltakuva:




 Kiitos jos jaksoit olla mukana tällä kuvamatkalla.

 

perjantai 4. joulukuuta 2015

Kirjoneuletta


Malli: Nightingale täältä.
 Langat: Austermann Step musta sekä punakirjava, väri nro 0288
Langanmenekki: Musta 100g, kirjava 61g.
Koko: 37
Puikot: 2,5

Jostain kummallisesta syystä pidän tästä lintukuviosta vaikka näidenkin sukkien neulominen on melkoisen hidasta ja keskittymistä vaativaa puuhaa. Aiemmin tein samalla ohjeella sukat joihin tein yhtä kuviokertaa lyhyemmät varret, niiden kuvat löytyvät täältä. Päivityskin niistä on tehty aikanaan tänne bloggeriin mutta jossakin myllerryksessä kuvat hävisivät ja ihan kaikkia en ole jaksanut ladata takaisin. Näissä kuvissa sukat näyttävät jotenkin "löysävartisilta" mutta se johtuu todella soreasäärisestä mallinukesta.
 
 
Tuossa näkyvillä vielä tuo lehtikuvio pohkeen puolella. Ohjeessa näissä  tehdään kantapää ja kärki samalla kirjoneuleella kuin tuo pohjakin mutta edellisestä kokemuksesta viisastuneena hylkäsin sen hetimiten koska en saanut siitä silloin omasta mielestäni kaunista, mikä jälkeenpäin hiukan harmittaakin.
 
Viikko sitten kotiuduin reilun viikon visiitiltä Etelä-Korean Seoulista, kyseiseen matkaan liittyen laitan kuvia ja vaatimattoman matkakertomuksen seuraavaan päivitykseen.
 
Kiitos juuri sinulle kun vierailit blogissani ja hauskaa joulukuun alkua!
 
 

keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Blogipalkinto


Edellisessä päivityksessä kerroinkin ilo-uutisen: olin voittanut Riitulta, Koti männikössä -blogista arpajaispalkinnon, aivan ihana palkinto ja minulle jolla on todella huono onni yleensäkin kaikenlaisissa jutuissa jossa onnetar on läsnä voittoja arvottaessa.

Kolmen sorttista sukkalankaa ja tuosta sinisen vihertävästä tulee aikanaan sitten huivi.

Kiitos vielä Riitulle!

 

lauantai 21. marraskuuta 2015

Leinikki


Pitkästä aikaa tein nopsan pikkuliinan, tämäkin Herbert Nieblingin kansiosta Kunststrickmuster Elegante Decken josta edellinenkin pikkuliina, malli Butterblume. Liinan halkaisija on 38 cm ja Novitan valkoista virkkauslankaa kului 2,5 puikoilla 18g.
 
Hiukan on jo aikaa kulunut viimeisimmästä pikkuliinasta, sen sijaan puikoilla on ollut jo yli vuoden saman suunnittelijan Dornröschen, siinä olen jo kerroksella 256 ja jäljellä maaliin on kerroksia vielä 102, neulominen on hidasta yhdellä kerroksella on 8 mallikertaa ja silmukoita vähän yli 1200, viimeksi kun laskin muutama kerros takaperin niin tuo lukema oli 1152s. Aikanaan valmistuu ja sitten siitä projektista kuvia tänne.
 
Iloisen viestin sain eilen Riitulta Koti männikössä- blogista, olin taannoin osallistunut Riitun blogiarvontaan ja yllätys yllätys olinkin onnettaren suosiossa ja voitin lankapalkinnon eli jotakin ihanaa tulossa niistä sitten tulevaisuudessa.

Tänään aamusta heti meillekin tänne etelärannikon tuntumaan sadellut hiljalleen lunta, vai liekö räntää, mutta valkeaa kuitenkin, toivottavasti hiukan jää maanpintaan valostuttamaan tätä pimeyttä.

Mukavaa viikonloppua juurikin sinulle ja kiitos kun vierailit blogissani.
 

perjantai 13. marraskuuta 2015

Kehrättyä ja edelleen kirjavaa




Ihan ei mennyt kehruuvaiheessa värien sijoittelu kohdalleen vaikka niin oli etukäteen muka varmana suunniteltu, mutta tuossa sen näkee vaikka säiettä kolmisäikeiseksi kerratessa kaikkeni yritin (no, ainakin yritin), ei mennyt ihan kuin Strömsössä.. No sukat tuli neulottua omaan käyttöön ja ainoa mikä taisi mennä kohdalleen oli langan paksuus.
 Tästä lähdettiin liikkeelle:


Kuitu: Yarngrimoiren värjäämä, BFL 80%/ Nylon 20%
Väri: Kukkakauppias
 
Lanka kehrättynä:
118g/ 474m
 
 Sukat
Malli: The Forest moon of Endor, täältä.
 Langanmenekki: 80g
Puikot: 2,25
Mallia katsottu vähän sillä silmällä ettei kamalasti riitele tuon epämääräisiä raitoja tekevän langan kanssa.
 
 
Kiitos taas kerran kun jaksoit käväistä blogissani ja mukavaa viikonloppua juurikin sinulle!

maanantai 9. marraskuuta 2015

Kirjavaa





Jo useamman vuoden varastossani inspiraatiota odottanut lankavyyhti pääsi puikoille aikanaan, jokunen viikko sitten. Jasan vaan ihmetellä miten olen voinut ostaa tällaisen kirjavan langan aivan tarkoituksella kun kuitenkin mallia etsiessäni sitä aina harmittelen, tässäkin tuo mukava palmikkokuvio täysin sekoituu tuonne värisekamelskaan. Tulipa kuitenkin tehtyä ja samaa lankaa sinisävyisenä vielä vyyhti odottelee tekijää.

Malli: Faramir Socks, täältä.
Lanka: Knit Picks Stroll (Mrino Wool 75%/ Nylon 25%, 462 yards/100g)
Väri: Dolly Hand-Painted
Puikot: 2,5
Langanmenekki: 85g


Kiitos kun piipahdit blogissani ja mukavaa marraskuista viikkoa!